Dead Kennedys
| Dead Kennedys | |
|---|---|
 |
|
 Dead Kennedys |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1978–1986 2001– |
| Tyylilaji | anarcho-punk hardcore punk punk |
| Kotipaikka |  San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Entiset jäsenet |
|
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Dead Kennedys oli yhdysvaltalainen hardcore punk -yhtye, joka nousi tunnetuksi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Yhtye tunnetaan aggressiivisesta soundistaan ja usein provosoivista, sarkastisista ja poliittisista sanoituksistaan. Dead Kennedys oli yksi tärkeimmistä 1970-luvun ja 1980-luvun yhdysvaltalaisista punk-yhtyeistä.[1]
Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat ”California Über Alles”, ”Too Drunk to Fuck”, ”Kill The Poor” sekä ”Holiday in Cambodia.”
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dead Kennedys perustettiin vuonna 1978 San Franciscossa Kaliforniassa. Yhtyeen muodostivat laulaja Jello Biafra, basisti Klaus Flouride sekä kitaristi East Bay Ray ja rumpali Ted (Bruce Slesinger).
Yhtyeen keulakuvana ja johtohahmona toimi laulaja Jello Biafra. Hänen taiteilijanimensä on ironisesti yhdistetty vähäravintopitoisesta Jell-O-hyytelöstä ja nälänhätää kärsineestä Biafran valtiosta.[2]
Dead Kennedysin musiikkia inspiroi 1970-luvun englantilainen punk ja erityisesti The Clash- ja Sex Pistols -yhtyeiden kiihkeä, vallankumouksellinen politiikka. Vuoden sisällä perustamisestaan Dead Kennedys julkaisi ensimmäisen singlensä ”California Über Alles”, joka hyökkäsi silloista Kalifornian kuvernööriä Jerry Brownia vastaan. Pian sen jälkeen ilmestyi yhtyeen toinen single ”Holiday in Cambodia”.[1]
Yhtyeen uran kulta-aika (1979–1987)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laulaja Jello Biafran johdolla Dead Kennedysistä tuli hardcore-skenen poliittisin ja – monien kristittyjen ryhmien ja konservatiivipoliitikkojen silmissä – vaarallisin yhtye. Biafran kiinnostus ajankohtaista politiikkaa kohtaan sai mediassa runsaasti huomiota. Usein yhtye tunnettiin mediassa paremmin poliittisista näkemyksistään kuin musiikistaan. Vuonna 1979 Biafra asettui ehdolle San Franciscon pormestariksi ja sijoittui neljänneksi. Tässä vaiheessa yhtye oli saavuttanut huomattavaa suosiota Yhdysvaltojen punk-piireissä.[1]
Vuonna 1980 ilmestyi yhtyeen debyyttialbumi Fresh Fruit for Rotting Vegetables, jonka julkaisi levy-yhtiö I.R.S. Records. Pian julkaisun jälkeen yhtyeen alkuperäinen rumpali Ted jätti yhtyeen, ja hänen tilalleen tuli rumpali D. H. Peligro.[1][3]
Albumin jälkeen Dead Kennedys perusti oman riippumattoman levy-yhtiönsä Alternative Tentaclesin vuonna 1981. Sen ensimmäinen julkaisu oli EP In God We Trust, Inc.. Samana vuonna ilmestynyt single ”Too Drunk to Fuck” nousi niukasti Britannian Top 40 -listalle, vaikka sitä ei kappaleen ”fuck”-kirosanan vuoksi soitettu radiossa.[1]
Vuonna 1982 julkaistiin yhtyeen toinen pitkäsoitto Plastic Surgery Disasters. Julkaisun jälkeen Dead Kennedys piti taukoa, jonka aikana jäsenet työskentelivät useissa sivuprojekteissa. Samalla Alternative Tentacles -levy-yhtiö alkoi vakiinnuttaa asemaansa amerikkalaisen punkin merkittävänä julkaisijana.[1]
Vuonna 1985 Dead Kennedys palasi julkisuuteen albumilla Frankenchrist, joka toi sille suurimman mediahuomion. Albumin mukana toimitettiin sveitsiläisen taiteilijan H. R. Gigerin teos Landscape #XX, joka oli provosoiva taidejuliste sukupuolielimistä. Vuotta myöhemmin yhtyettä ja Alternative Tentaclesia syytettiin Kalifornian uudistettujen säädyttömyyslakien nojalla pornografian levittämisestä alaikäisille. Tapauksesta tuli yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista musiikin sensuuriin liittyvistä kiistoista.[1]
Seuraavat kaksi vuotta kuluivat oikeustaistelussa, jonka aikana Biafrasta tuli yksi sananvapauden näkyvimmistä puolestapuhujista Yhdysvalloissa. Hän oli konservatiivisen Parents Music Resource Centerin äänekäs vastustaja. Pitkä oikeustaistelu kiihdytti yhtyeen hajoamista, mutta kesällä 1987 oikeusjuttu päättyi ilman yksimielistä ratkaisua ja se hylättiin.[1]
Vaikka Dead Kennedys koki voittaneensa oikeustaistelun, yhtye ei jatkanut enää pitkään. Vuonna 1986 julkaistiin Bedtime for Democracy, josta tuli yhtyeen viimeinen virallinen studioalbumi. Yhtye julkaisi vuonna 1987 kokoelman Give Me Convenience or Give Me Death. Biafra aloitti sen jälkeen soolouran ja hajoitti yhtyeen.[1]
Myöhemmät vuodet
Vuonna 1997 Alternative Tentaclesin työntekijä havaitsi, että Biafran entisille yhtyetovereille oli maksettu liian vähän rojaltituloja kymmenen vuoden ajan; summa oli yhteensä 76 000 dollaria. Kun neuvottelut korvauksista epäonnistuivat, muut jäsenet nostivat rikossyytteen Biafraa ja tämän johtamaa levy-yhtiötä vastaan.[1]
Valamiehistö totesi Alternative Tentaclesin toimineen vilpillisesti, minkä seurauksena yhtyeen musiikin julkaisuoikeuksien hallinta jaettiin tasan neljän jäsenen kesken. Oikeudenkäynnin jälkeen East Bay Ray, Klaus Flouride ja D.H. Peligro tekivät uuden jakelusopimuksen levy-yhtiö Manifesto Recordsin kanssa, Sopimus syvensi yhtyeen välirikkoa laulaja Biafran kanssa. [1]
Manifesto Records julkaisi yhtyeeltä pian live-albumit Mutiny on the Bay ja Live at the Deaf Club 1979. Toukokuussa 2000 julkaistiin myös DVD levy DMPO's on Broadway, joka dokumentoi yhtyeen kesäkuun 1984 esiintymisen San Franciscossa. Vuonna 2001 yhtyeen jäsenet hankkivat uuden laulajan Jello Biafran tilalle ja alkoivat soittaa nimikkeillä ”Dead Kennedys” ja ”DK Kennedys”. Uusi Dead Kennedys -kokoonpano ajautui julkisiin oikeuskiistoihin Biafran kanssa yhtyeen nimen oikeuksista. Myös faneilla on ollut vaikeuksia hyväksyä uutta Dead Kennedysiä ilman sen alkuperäistä laulajaa. Dead Kennedysin uusia laulajia ovat olleet Brandon Cruz, Jeff Penalty ja Ron Skip Greer. [1]
Dead Kennedys sai mainetta myös vuonna 2005 julkaistussa Tony Hawks American Wasteland -pelissä, jossa soi tunnusmusiikkina ”California Über Alles” Manifesto Records jatkoi yhtyeen katalogin julkaisuja kokoelmalla Milking the Sacred Cow vuonna 2007 ja vuonna 2019 julkaistulla CD boksilla DK 40, joka sisälsi kolme aiemmin julkaisematonta live-konserttia.[1]
Yhtyeen toiminta hidastui myöhemmin jäsenten terveysongelmien vuoksi. Syyskuussa 2022 julkaistiin tuottaja Chris Lord-Algen miksaama uusi versio albumista Fresh Fruit for Rotting Vegetables.[1]
Yhtyeen rumpali D. H. Peligro soitti urallaan myös Red Hot Chili Peppersin riveissä.[4] Hän kirjoitti elämästään omaelämäkerran Dreadnaught: King Of Afropunk. D. H. Peligro kuoli kotonaan Los Angelesissa 28. lokakuuta 2022 tapaturmaisen kaatumisen aiheuttamaan päävammaan. Hän oli 63-vuotias.[1][3]
Dead Kennedysiä pidetään usein yhtenä hardcore punkin ja poliittisen punkin tärkeimmistä nimistä, ja monet myöhemmät punk- ja vaihtoehtorock-yhtyeet ovat nimenneet sen esikuvakseen.[1]
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- East Bay Ray – kitara (1978–1986, 2001-)
- Klaus Flouride – basso (1978–1986, 2001–)
- Ron ”Skip” Greer – laulu (2008-)
Entiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jello Biafra – laulu (1978–1986)
- 6025 – rummut (1978), kitara (1978–1979)
- Ted – rummut (1978–1981)
- Brandon Cruz – laulu (2001–2003)
- Jeff Penalty – laulu (2003–2008)
- D.H. Peligro – rummut (1981–1986, 2001–2008, 2009-2022)
- Dave Scheff – rummut (2008)
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fresh Fruit for Rotting Vegetables – 1980
- Plastic Surgery Disasters – 1982
- Frankenchrist – 1985
- Bedtime For Democracy – 1986
Livealbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mutiny On the Bay – 2001
- Live at the Deaf Club – 2004
Kokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Give Me Convenience or Give Me Death – 1987
- Milking the sacred cow - 2007
- Original Singles Collection - 2014
12″ EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- In God We Trust Inc. – 1981
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- California Über Alles / Man with the Dogs – 1979
- California Über Alles / Man with the Dogs – 1980
- Holiday in Cambodia / Police Truck – 1980
- Holiday in Cambodia / Police Truck – 1980
- Kill the Poor / In-Sight – 1980
- Too Drunk to Fuck / The Prey – 1981
- Nazi Punks Fuck Off! / Moral Majority – 1982
- Nazi Punks Fuck Off! – 1982
- Bleed for Me / Life Sentence – 1982
- Halloween / Saturday Night Holocaust – 1982
Videot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- DMPO’s Live at On Broadway – 1991
- The Early Years Live – 2001
- In God We Trust Inc. The Lost Tapes – 2007
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Dead Kennedys — Biography, Discography, Albums & Expert Reviews AllMusic. Viitattu 30.6.2026. (englanniksi)
- ↑ Why Did he choose the name Jello Biafra dyingscene.com. Viitattu 26.4.2017. (englanniksi)
- 1 2 William Hughes: R.I.P. Dead Kennedys drummer D.H. Peligro AVClub. 29.10.2022. G/O Media Inc. Viitattu 30.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Nina Corcoran: D. H. Peligro, Dead Kennedys Drummer, Dies at 63 Pitchfork. 29.10.2022. Condé Nast. Viitattu 30.10.2022. (englanniksi)
