Isabel de Borbón

María Isabel Francisca
Asturian ruhtinatar, Girgentin kreivitär
Isabel de Borbón, Federico Madrazo 1880
Syntynyt	María Isabel Francisca de Asís de Borbón y Borbón 20. joulukuuta 1851 Madrid, Espanjan kuningaskunta
Kuollut	23. huhtikuuta 1931 (79 vuotta) Pariisi
Hautapaikka	Kuninkaallinen krypta, Kuninkaiden pantheon, El Escorial
Puoliso	Gaetano Marie Federicon, Bourbonin herttua, Girgentin kreivi
Suku	Bourbon
Isä	Francisco de Asís de Borbón
Äiti	Isabella II
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus

María Isabel Francisca de Asís de Borbón y Borbón (20. joulukuuta 1851 – 23. huhtikuuta 1931) oli Espanjan prinsessa, josta tuli kahdesti kruununperilllinen eli Asturian ruhtinatar ja avioliiton kautta Girgentin kreivitär.

Isabel oli kuningatar Isabella II Bourbonin ja hänen aviomiehensä Francisco de Asís de Borbónin vanhin tytär. Ensimmäistä kertaa Espanjan monarkian kruununperilliseksi nimettiin vastasyntynyt tyttölapsi, Isabella II:n vuonna 1850 antaman asetuksen ansiosta, jonka mukaan hänen esikoisensa, sukupuolesta riippumatta, kantaisi tämän kunnian. Vuouteen 1857 asti Isabelia kasvatettiin tulevaksi hallitsijaksi hovineitojen ja kotiopettajattarien, monimutkaisen protokollan ja suuren seurueen ympäröimänä. Espanjalla meni taloudellisesti hyvin, ja nuori Asturian ruhtinatar oli jo valtiollinen hahmo, joka vihki käyttöön julkisia rakennuksia. Kruununperillisenä hänen lapsuudessaan harkittiin jo useita avioliittovaihtoehtoja. Isabella II synnytti 28. marraskuuta 1857 pojan, Alfonsin, josta tuli sukupuolensa ansiosta kruununperillinen ja uusi Asturian ruhtinas, syrjäyttäen sisarensa Isabelin arvoasemassa, josta tuli vain Espanjan prinsessa. Prinsessa Isabel säilytti aina äidillisen ja suojelevan suhteen veljeensä.

Vuosien 1858 ja 1866 välillä prinsessa Isabellan elämässä tapahtui muutoksia. Hallitusta johti Leopoldo O’Donnell, joka pyrki uudistamaan kruunun imagoa ja vahvistamaan monarkistian kannatusta kuninkaallisten maakuntamatkoilla. Näillä matkoilla Isaben oppi kansaa lähellä olevan ja kansan suosiman monarkian todelliset periaatteet. Vuosien 1859 ja 1866 välillä Isabelille syntyi useita sisaruksia, mutta ikäeron vuoksi heistä ei tullut läheisiä. Isabel aloitti opintonsa toden teolla yksitoistavuotiaana ja sai oppitunteja hovin parhaimmilta opettajilta. Vuonna 1868, jolloin kasvava edistyksellinen oppositio enteili hallituskauden välitöntä romahdusta, Isabel solmi avioliiton äitinsä ja isänsä pikkuserkun, Molempain Sisiliain prinssi Gaetano Marie Federicon, Bourbonin herttuan, Girgentin kreivin kanssa. Kuningattaren järjestämällä avioliitolla hyviteltiin napolilaiselle suvulle sitä, että Espanjan hallitus oli tunnustanut Italian yhdistymisen vuonna 1865, jolloin suku menetti valtaistuimen ja omaisuuden ja joutui lähtemään maanpakoon. Puolisoiden sukulaisuuden takia liittoon tarvittiin paavin lupa. 22-vuotias Girgentin kreivi oli asunut maanpaossa Itävallassa, äitinsä kotimaassa, jossa hän oli luonut sotilasuraa. Hän oli oikeamielinen ja rehellinen mies, vaikkakin vähävarainen ja kärsi salaa epilepsiasta.

Isabel ja Gaetano, 1868.

18. toukokuuta 1868 vastavihityt lähtivät hovista ja aloittivat pitkän häämatkan, josta tuli valitettava kahdeksan vuoden maanpako. Heidän matkustaessaan Rooman, Wienin ja Pariisin hoveissa kotona Espanjassa puhkesi syyskuussa 1868 loistokas vallankumous, joka johti Isabella II:n syrjäyttämiseen ja kuningasperheen pakenemiseen Ranskaan. Gaetano lähti rintamalle taistelemaan Isabellan puolesta. Palattuaan Pariisiin hän kärsi toistuvista epileptisistä kohtauksista, jotka pakottivat pariskunnan lähtemään matkalle halki Euroopan ja konsultoimaan parhaita lääkäreitä, ennen kuin he lopulta asettuivat Sveitsin Luzerniin. Isabelin kärsittyä keskenmenon kesällä 1871, Gaetano teki itsemurhan 26. marraskuuta 1871 masentuneena sairaudestaan.

Tämän traagisen tapahtuman jälkeen Isabel, joka oli jäänyt leskeksi 20-vuotiaana, asettui Pariisiin maanpaossa elävän perheensä luo. Hänen päätehtävänsä siellä oli toimia veljensä, prinssi Alfonsin, neuvonantajana. Alfonso XII julistettiin Espanjan kuninkaaksi 29. joulukuuta 1874, ja hän palasi voitokkaasti Madridiin tammikuussa 1875. Uusi kuningas oli tuolloin seitsemäntoistavuotias poikamies, joka asui yksin kuninkaallisessa palatsissa ja jolla oli suuri vastuu. Koska hänellä ei ollut lapsia, Asturian ruhtinattaren ja kruununperillisen arvonimi siirtyi toisen kerran hänen vanhemmalle sisarelleen, prinsessa Isabelille.

Uusi hallituksen päämies Antonio Cánovas del Castillo uskoi Isabelille tärkeitä vastuita. Näihin kuuluivat protokollan ja kuninkaallisen elämän palauttaminen, kansallisten hyväntekeväisyyslaitosten perustaminen sekä kulttuurin, tieteen ja talouden edistäminen – Alfonso XIII:n hovin lyhyessä ajassa saavuttaman rikkaan kulttuuri- ja sosiaalisen elämän perusta. Hän toimi myös kotiopettajattarena nuoremmill sisarilleen, Pilarille, Pazille ja Eulalialle, jotka palasivat myös Madridiin. Isabelilla oli myös huomattava vaikutusvalta Alfonso XII:n vaimon valinnassa. Valittu morsian oli Habsburg-Lorrainen arkkiherttuatar Maria Kristiina, Isabelin edesmenneen aviomiehen serkku. Häät pidettiin Madridissa marraskuussa 1879.

Alfonso XII:n ja María Kristiinan esikoinen syntyi 11. syyskuuta 1880. Uutena perijänä hänestä tuli Asturian ruhtinatar maaliskuussa 1881. Isabel menetti osan arvonimen hänelle tuomasta asemasta, mutta pysyi tiiviisti mukana kuningasperheen toiminnassa ja piti yllä tärkeitä kulttuurin edistämiseen liittyviä aloitteita. Kuningas Alfonso XII kuoli tuberkuloosiin 27-vuotiaana 25. marraskuuta 1885. Hänen kuolemansa jälkeen syntynyt poikansa, joka syntyi 17. toukokuuta 1886, tunnustettiin syntymästään lähtien kuningas Alfonso XIII:ksi. Prinsessa Isabelia kunnioitettiin nuoren kuninkaan kummitätinä, joka oli erittäin kiinnostunut prinssin koulutuksesta seuraavina vuosina. Siihen asti, että Alfonso XIII tuli täysi-ikäiseksi vuonna 1902, leskikuningatar Maria Kristiina hoiti pitkää ja vaikeaa sijashallitsijan kautta, joka oli täynnä poliittisia haasteita, erityisesti vuoden 1898 Kuuban sodan aikana joka jätti maan taloudellisesti ja sosiaalisesti raunioiksi. Tänä aikana hovia johtivat kaksi leskeä: kuningatar Maria Kristiina ja prinsessa Isabel, josta tuli karismaattinen ja suosittu vastakohta ankaran oloiselle leskikuningattarelle, joka harvoin poistui palatsista ja uppoutui sijaishallitsijan velvollisuuksiinsa.

Vuonna 1902 Alfonso XIII aloitti virallisesti hallituskautensa ja meni naimisiin vuonna 1906. Isabel lähti kuninkaallisesta palatsista, jotta ei häiritsisi uutta kuningasparia, ja osti oman palatsin Quintana-kadulta Madridista. "La Chatan palatsina" tunnetusta talosta tuli Madridin toinen hovi, jossa kokoontuivat seurapiirit yhteiskunnan kaikilta alueilta. Isabelin tärkein rooli tänä aikana oli edustaa Alfonso XIII:n puolesta lukemattomilla matkoilla Espanjassa ja sen ulkopuolella. Hallituskautta leimasivat vakavat poliittiset ja sosiaaliset ongelmat, tiheät hallituksenvaihdokset ja kasvava tasavaltalaisuus. Monarkia säilyi suurten valtiomiesten, kuten Mauran ja Canalejasin, ponnistelujen sekä Alfonso XIII:n oman henkilökohtaisen karisman ansiosta. Isabel, jota hänen veljenpoikansa kutsui "instituutioiden pilariksi", teki myös paljon tukeakseen ja parantaakseen monarkian imagoa. Vuosien 1906 ja 1930 välillä "La Chata" (kuten häntä hellästi kutsuttiin) kiersi jälleen koko Espanjaa, ja matkusti jopa Argentiinaan.

Vuonna 1930, täytettyään seitsemänkymmentäyhdeksän vuotta, prinsessa Isabel sairastui vakavaan valtimokovettumatauttiin, joka jätti hänet pyörätuoliin ja lähes puhekyvyttömäksi. Tässä surkeassa tilassa hän oli palatsissaan 14. huhtikuuta 1931, kun Espanjan toinen tasavalta julistettiin, hänen veljenpoikansa Alfonso XIII syöstiin vallasta ja kuningasperhe ajautui uudelleen maanpakoon. Isabel oli ainoa kuningasperheen jäsen, jolle tasavalta myönsi luvan jäädä Madridiin, vaikka hän valitsikin maanpaon ja – paareilla kannettuna – aloitti tuskallisen junamatkan Pariisiin, jossa hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin.