Kongon kuningaskunta
| Kongon kuningaskunta |
|
|---|---|
1390– |
|
 Giovanni Cavazzi da Montecuccolon (1621–1678) teoksessa esiintyvä Kongon lippu |
 Kuningas Afonso I:n käyttämä vaakuna |
.jpg) Vanha kartta Kongon kuningaskunnasta |
|
| Valtiomuoto | Monarkia |
| Kuningas | Nimi a Lukeni (ensimmäinen) Manuel III (viimeinen) |
| Pääkaupunki | Mbanza Kongo |
| Uskonnot | perinteinen uskonto, katolilaisuus |
| Historia | |
| – Perustettu | 1390 |
| Kielet | kongo, kituba, portugali |
| Seuraaja(t) | Kongon vapaavaltio, Portugalin Länsi-Afrikka |
Kongon kuningaskunta oli kongo-kansan muodostama valtio läntisessä Afrikassa 1300-luvulta 1800-luvulle. Maantieteellisesti kuningaskunta sijaitsi Kongojoen alajuoksun varrella nyisen Angolan ja Kongon demokraattisen tasavallan alueella. Kuningas piti hovia Mbanza Kongon kaupungissa, joka nimettiin myöhemmin São Salvadoriksi kuningas Álvaro I:n eurooppalaistamistoimien aikana. Portugali toi alueelle katolilaisen kristinuskon, jota harjoitettiin perinteisen uskon ohella ajoittain myös valtion uskontona. Portugalilaisille myytin orjia jaa maahan tuotiin heiltä esimerkiksi uutta rakennustekniikkaa. Portugalilaiset muodostivat myöhemmin uhan heidän puuttuessan valtion sisäisiin asioihin lopulta ja sisällissodat saivat kuningaskunnan hajoamaan 1800-luvun aikana. Suurin osa sen entisistä alueista liitettiin myöhemmin osaksi Portugalin Angolaa ja pienpi osa Belgian Kongoon.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongon kuningaskunta on saanut alkunsa Kongojoen alajuoksun seudun pienistä päällikkökunnista. Arkeologian perusteella aluetta tunnetaan vain heikosti. Vanhinta historiallista tietoa ovat pääasiassa 1600-luvulla ylös kirjatut alkujaan suulliset traditiot. Päällikkökunnat alueella kasvoivat ajan kanssa alistaen muita päällikkökuntia, jolloin alueelle muodostui kolme suurempaa poliittista kokonaisuutta, Loango Kongojoen pohjoispuoella, Tio Malebon altaan pohjoispuolella ja kolmantena Kongo Kongojoen eteläpuolella.Kongossa kehitys suuremmaksi kuningaskunnaksi lienee alkanut jo ensimmöäisellä vuosituhannella ja kehityksen loppuvaihe tapahtui 1300-lukuun mennessä, jolloin Kongo oli vallannut alueen kuusi tärkeintä provinssia.[1] Suullisessa perinteessä kuningaskunnan perustajana on pidetty Nimi a Lukenia vuonna 1390 ja varhaista kuningaskuntaa kuvaillaan useiden eri heimokuntien federaationa, jossa kuningas saatettiin valita vaaleilla. Ajan kanssa ja etenkin eurooppalaisten saapumisen jälkeen kuningas keskitti valtaa itselleen muun muassa kukistamalla provinssien osittain itsenäisiä hallitsijoita ja korvaten heidät nimittämillään hallitsijoilla.[2] Kongon pääkaupunki oli São Salvadorin (nyk. Mbanza Kongo).[1] Kongon kuninkaat käyttivät titteliä manikongo.[3]
Portugalilaiset saapuivat Diogo Cãon johdolla Kongoon vuonna 1483[2] Nzinga Nkuwun valtakaudella. Kahdenväliset suhteet olivat aluksi suotuisat. Kongon kuningas kastettiin kristinuskoon ja portugalilaiset auttoivat Kongoa sen sodissa esimerkiksi Tiota vastaan.[1] Kuninkaan ohella myös monet paikalliset kääntyivät kristinuskoon. Portugalilaiset alkoivat perustaa kouluja, jonne pääsivät paikalliset lapset. Monista kylistä tuli ensi kertaa lukutaitoisia[3] ja monet oppivat puhumaan portugalia.[4] Ajan kanssa suhteet kuitenkin huononivat. Tähän vaikutti esimerkiksi portugalilaisten São Tomésta käsin harjoittama orjakauppa.[1] Kongolaiset myivät portugalilaisille orjia, joita he saivat sotaretkillä portugalialisia aseita käyttäen. Orjuutusretket eristivät Kongon naapureistaan.[3] Toisaalta Kongon hallitsijoita huolestuttivat portugalilaisten ilman Kongon lupaa tai vaikutusvaltaa orjilla tekemä kaupankäynti Kongon naapurivaltioiden kanssa.[2] Nzinga Nkuwu palasi lopulta perinteiseen uskoon, mutta samalla Kongon hovissa vaikutti kristillinen puolue. Kun Nzinga Nkuwu kuoli valtaan nousi vuonna 1506 hänen poikansa Afonso. Afonso oli kristityn puolueen kannattaja ja hän kukisti hovin pakanallisen puolueen. Hän kutsui maahan lähetyssaarnaajia ja teki katolilaisuudesta valtion uskonnon.[1] Afonso kutsui maahan portugalilaisia puuseppiä ja kivenhakkaajia rakennuttaen itselleen pääkaupunkiinsa palatsin, useita kirkkoja ja kaupunginmuurin. Samalla paikalliset oppivat rakennustekniikoita portugalilaisilta, jolloin muodostui myös paikallisten puu- ja kivityöläisten luokka.[2] Samalla portugalilaisten toiminta alueella kiihtyi heidän pyrkiessään hyödyntämään Kongon ja lähiseudun kulta- ja kuparikaivoksia. Portugalilaiset alkoivat myös sotkeutua Kongon sisäisiin asioihin. He yrittivät esimerkiksi murhata Afonson Kongon pääkaupunki São Salvadorin kirkossa. Vuonna 1545 portugalilaisten onnistui nostaa Kongon valtaistuimelle Diogo I:n, joka kuitenkin päätyi rajoittamaan portugalilaisten toimintaa. Välit jesuiittoihin kiristyivät ja ehkä nostaakseen arvovaltaansa kansan silmissä kuningas palautti perinteisiä tapoja. Diogo yritti myös pitää otteesaan alueita etelässä. Ndongo ja Matamba olivat ajoittain joutuneet maksamaan veroa Kongolle. Säilyttääkseen portugalilaisten kanssa itsenäisiin suhteisiin pyrkineen Ndongon vasalliaseman Diogo kävi sodan vuonna 1556, mikä päättyi Kongon tappioon. Diogon kuollessa vuonna 1561 Kongo oli ajatunut sotaan, joka tunnetaan Jaga-invaasiona.[1] Jagojen alkuperästä on epäselvyyttä. Historiallisissa lähteissä heitä kuvaillaan yksinkertaisesti raakoina kannibaaleina. Mahdollisesti kyseessä oli kuitenkin sisällissodan kaltainen tilanne.[2] Kongon hallitsija Alvaro I joutui pakenemaan Kongon suun saarelle vuonna 1568, jossa hän ja hovi olivat portugalilaisten suojeluksessa.[1] Hän palasi valtaistuimelle viisi vuotta myöhemmin portugalilaisten tukemana.[3]
Portugalilaiset asettuivat kiinteämmin nykyisen Angolan alueelle ja käyttivät sitä keskuksenaan yrityksissään alistaa Kongo.Vuonna 1591 he kärsivät tappion Kongon ja Ndongon liittoutuneille armeijoille. Uusia sotaretkiä yritettiin vuosina 1617 ja 1623. Kongon manikongo vetosi paaviin ja Espanjan kuninkaaseen, mikä vesitti nämä sotaretket. Vuonna 1665 portugalilaiset yrittivät jälleen uudestaan ja tällä kertaa onnistuneemmin. Hyökkäys johti uuteen sisällissotaan Kongossa ja sen polittisen järjestelmän murentumiseen.[1] Samalla kauppareittien muutokset aiheuttivat jopa orjakaupan laskusuhdanteen. Entinen kuningaskunta hajosi useisiin kilpaileviin pienempiin alueisiin. Kuningaskunta oli lakannut olemasta poliittisena yksikkönä 1800-luvulla.[3] Kongoa hallinnut dynastia oli vielä vallassa vanhassa pääkaupungissa, mutta valta oli enää symbolillista ja se perustui vain perinteen tuomaan asemaan bakongojen keskuudessa.[4] Berliinin konferenssissa vuonna 1884 suurimmasta osasta entisen Kongon kuningaskunnan aluetta tehtiin osa Portugalin Angolaa ja pienemmästä osasta tuli osa Belgian Kongoa (nyk Kongon demokraattinen tasavalta).[5]
Portugalilainen Alfredo de Sarmento oli päässyt tutustumaan kuningaskunnan arkistoihin vuonna 1856 ja hän kokosi 28 kongon kuninkaan hallitsijaluettelon 200 edellisen vuoden ajalta.[4]
Ajatus Kongon kuningaskunnasta on noussut joskus esiin kauan sen hajoamisen jälkeen. Kuningaskunnan uudellenperustamista on ajanut esimerkiksi uskonnollis-poliittinen 1980-luvun lopulla perustettu Bundu dia Kongo (BDK, myöhemmin Bundu Dia Mayala) Keski-Kongon alueella Kongon demokraattisessa tasavallassa.[6]
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Uskonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kongon uskonto sai huomattavia vaikutteita kristinuskosta. Katolilaisuudella oli ajoittain valtion uskonnon asema. Kristinuskon ohella säilyi kuitenkin perinteinen usko, jonka asema vahvistui etenkin kuningaskunnan loppuaikoina. Perinteiseen uskoon kuuluivat esi-isä kultti, noituus ja noitausko. Kongolaiset käyttivät loitsuja ja harjoittivat fertiliteettirituaaleja, kuten kimpasia ja kitomia. Kuningaskunna jälkeisellä ajalla 1700-luvulla kristinuskon rististä itsessään oli tullut taikakalu. Samaan tapaan käytettiin esimerkiksi pyhimysten kuvia.[1]
Taide
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1600-luvun kongolaista taidetta olivat esimerkiksi päälliköiden hautapatsaat, metalliesineet, ruukut ja vaatteet. Kongolainen kuvanveistotyyli säilyi suhteellisen muuttumattomana aina 1800-luvulle saakka. Kongossa ihminen esitettiin luonnollisessa asennossa. Musiikki ja tanssi olivat olennainen osa esimerkiksi juhlamenoja. Alueella käytettiin käsipianon ja kitaran kaltaisia soittimia. Kongolainen kitaramusiikki levisi myöhemmin orjuuden mukana esimerkiksi Brasiliaan.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Olli Kaikkonen, Seppo Rytkönen ja Seppo Sivonen: Afrikan historia, s. 130-134. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4
- 1 2 3 4 5 Kevin Shillington (toim.): Encyclopedia of African history, s. 770-777. Fitzroy Dearborn, 2005. ISBN 1-57958-245-1 (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 Willie F. Page, R. Hunt Davis, Jr. (toim.): Encyclopedia of African history and culture : Volume 3, s. 146-147. (uudistettu painos) Facts on File, 2005. ISBN 978-1-4381-2917-4 (englanniksi)
- 1 2 3 John E. Flint: The Cambridge History of Africa : Volume 5, s. 261. Cambridge University Press, 1975. ISBN 0 521 20701 0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Willie F. Page, R. Hunt Davis, Jr. (toim.): Encyclopedia of African history and culture : Volume 4, s. 217. (uudistettu painos) Facts on File, 2005. ISBN 978-1-4381-2917-4 (englanniksi)
- ↑ Natasha Booty: DR Congo's 'prophet' leader of Bundu Dia Kongo arrested BBC News. 24.4.2020. BBC. Viitattu 19.9.2025. (englanniksi)
