Moskiittorannikko
Moskiittorannikko, Miskitorannikko tai Moskitorannikko[1] (engl. Mosquito Coast, esp. Costa de los Mosquitos) on historiallinen alue Hondurasin ja Nicaraguan karibianmeren rannikolla. Se on saanut nimensä paikallisten miskitointiaanien mukaan. Moskiittorannikko oli pitkään muuten espanjalaisten hallitseman alueen käytännön vallan ulkopuolella ja seudulla alkoivat vaikuttaa Belizestä käsin toimineet englantilaiset mahonkipuun kauppiaat. He tekivät paikallisista miskitopäälliköistä "kuninkaita" ja myöhemmin alueesta tuli myös Thdistyneen kuningaskunnan virallinen protektoraatti. Britit alkoivat vähentää läsnäoloaan alueella Yhdysvaltojen kanssa vuonna 1850 solmitun Clayton–Bulwer-sopimuksen jälkeen ja se luovutettiin autonomisena alueena Nicaragualle Managuan sopimuksessa vuonna 1860. Autonomia ja alueen historia omana hallinnollisena yksikkönään päättyi vuonna 1894.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moskiittorannikko on noin 65 kilometriä leveä ja 360 kilometriä pitkä kaistale Nicaraguan ja Hondurasin Karibianmeren rannikolla.[2] Historiallisesti alueella ei ollut täysin tarkkaa rajanvetoa. Alue ulottuu suurin piirtein Hondurasin Rio Sicon joelta lännessä etelään Bluefieldsiin Nicaraguassa.[3] Nykyisen alueen suurimmat kaupungit ovat Nicaraguan Bluefields, Puerto Cabezas ja San Juan del Norte.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moskiittorannikon alueen alkuperäisasukkaita olivat eri sumukieliset ryhmät. Heistä muodostuivat miskitot, kun paikallisiin sekoittui afrikkalaistaustaisia orjia, joita päätyi seudulle alkujaan haaksirikkoisina. Miskitoista tuli puolestaan alueen hallitseva paikallinen ryhmittymä. Muuta Keski-Amerikkaa hallitseva Espanja ei kiinnittänyt juurikaan huomiota Moskiittorannikkoon, joka tunnettiin vaikeakulkuisesta maastostaan ja vihamielisistä asukkaistaan. Espanjalaisten sijaan paikallisilla oli yhteyksiä Karibian merirosvoihin. Lopulta nykyisen Hondurasin puoleiselle rannikolle asettui englantilaisia salakuljettajia. He harjoittivat laittomia metsähakkuita Belizessä ja he siirtyivät ajoittain Miskitorannikolle espanjalaisten puuttuessa heidän toimintaansa. Moskiittorannikolla perustettiin Black Riverin siirtokunta, jonka turvallisuus oli alkujaan miskitojen harteilla. Sodat Espanjaa vastaan saivat kuitenkin britit harkitsemaan kiinteämmän Jamaikan, Belizen ja Moskiittorannikon käsittävän brittiläisen vyöhykkeen perustamista.[3]
Vuosien 1749–1786 välillä brittiläisen Jamaikan kuvernöörit pitivät yllä virallista protektoraattia Moskiittorannikolla. Paikallisia värvättiin edelleen espanjalaisia vastaan. Britit toimivat useiden eri päällikköjen kanssa ja lopulta brittiläinen superintendentti teki eräästä päälliköstä Miskitojen "kuninkaan" ja antoi muille amiraalien, kenraalien ja kuvernöörien tittelejä. Hierarkia oli lähinnä muodollinen, koska se ei soveltunut paikallisten yhteiskuntajärjestelmään. Vuonna 1786 espanjalaiset ja britit solmivat Lontoossa sopimuksen brittisiirtolaisten tilanteesta. Britit saivat jäädä Belizeen, mutta he sitoutuivat evakuoimaan Miskitorannikon britit. Espanjalaiset pyrkivät tehottomasti ulottamaan valtaansa alueelle sopimuksen jälkeen.[3]
Vaikka britit olivat hylänneet virallisesti Moskiittorannikon, britit Belizessä pitivät yllä yhteyksiä alueeseen. Vuonna 1816 Belizen britit kruunauttivat miskitojen kuninkaaksi Jamaikassa koulutuksensa saaneen George Fredericin. Kruunaus ei saanut vielä Britanniaa kiinnittämään alueeseen laajempaa huomiota. Kun Keski-Amerikan liittotasavalta vuonna 1823 uusi valtio oletti alueen kuuluvan itseensä. Moskiittorannikko nousi kuitenkin uudelleen esiin, kun mahonkipuun kaupasta tuli useiden kauppauudistusten jälkeen kannattavampaa. Belizen brittiläiset puunhakkaajat loivat jälleen Moskiittorannikon kuninkaan aseman vuonna 1836 ja kuningas Robert Charles Fredericiltä saatiin lupa hakata metsää Honduraksen rannikolla. Moskiittorannikko oli alkanut nousta esiin kansainvälisissäkin kysymyksissä, jolloin briteille tuli tarve ottaa virallisempi asema alueen tilanteeseen liittyen. Kun Robert Charles Frederic kuoli vuonna 1842 britit asettivat oman edustajansa Patrick Walkerin hallitsemaan maata alaikäisen kuninkaan taustalla.[3] Vuonna 1843 Moskiittorannikosta tehtiin Yhdistyneen kuningaskunnan virallinen protektoraatti.[1]
Moskiittorannikkoon alkoi vaikuttaa kehitys Yhdysvalloissa. Meksikon–Yhdysvaltain sota ja Kalifornian kultaryntäys olivat herättäneet maan kiinnostuksen alueeseen ja esimerkiksi ajatuksen kanavasta Keski-Amerikan läpi. Yhdysvalloissa brittien epäiltiin yrittävän saada asemaa alueella kanavaa ajatellen Moskiittorannikon kautta. Maat kävivät keskusteluita Moskiittorannikkoa koskien. Keskustelujen aikana britit vaihdellen vahvistivat tai kiistivät Moskiittorannikon aseman heidän protektoraattinaan.[3] Lopulta maiden välillä solmittiin vuonna 1850 Clayton–Bulwer-sopimus, jolla molemmat maat sitoutuivat olemaan harjoittamatta toisiaan poissulkevia toimia Keski-Amerikassa.[1] Britit alkoivat etäännyttää itseään Moskiittorannikosta[3], joskin he eivät lähteneet Yhdysvaltojen olettamuksista huolimatta välittömästi.[1] Myöhemmin Nicaraguan ja Hondurasin kanssa tehdyillä sopimuksilla britit tunnustivat näiden valtioiden aseman alueella.[3] Nicaraguan kanssa solmittiin aluetta koskeva Managuan sopimus vuonna 1860.[1] Nicaraguassa miskitojen kuninkaan asema tunnustettiin heimopäällikkönä ja Nicaraguaan kuuluvan autonomisen alueen johtajana. Myöhemmin vuonna 1894 Nicaraguan presidentti José Zelaya liitti alueen suoraan Nicaraguaan ja Moskiittorannikko lakkasi olemasta omana hallinnollisena kokonaisuutenaan.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 Pekka Valtonen: Latinalaisen Amerikan historia, s. 61, 192, 228. (2. painos) Gaudeamus, 2001. ISBN 978-952-495-510-2
- 1 2 Mosquito Coast Encyclopædia Britannica. 2011. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 28.10.2008. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 Jay Kinsbruner, Erick D. Langer (toim.): Encyclopedia of Latin American History and Culture : Volume 4 J–O, s. 719-721. Gale. ISBN 978-0-684-31270-5 (englanniksi)
