Rafael Nadal, 34, yllätti Ranskan avointen odotetussa loppuottelussa kaikki tennisasiantuntijat ollen uskomattomalla tavalla täysin ylivoimainen suosikkina otteluun lähtenyttä, maailmanlistan ykköstä Novak Djokovicia vastaan. Erät kirjattiin espanjalaiselle massakenttien taitajalle 6–0, 6–2, 7–5.
Nadalille Roland Garrosin mestaruus oli jo kolmastoista. Espanjalaissuuruus maksoi samalla vanhoja kalavelkoja vuotta nuoremmalle serbille, jolle oli hävinnyt viimeisistä 18 kohtaamisesta peräti 14. Viimeksi Nadal oli kärsinyt finaalitasolla rökäletappion 3–6, 2–6, 3–6 viime vuoden Australian avoimissa.
Ensimmäinen erä kesti 48 minuuttia, vaikka se kirjattiin Nadalin nimiin 6–0. Djokovic ei ollut siinä niin huono, mitä eränumerot kertoivat. Hänen ykkössyöttönsä jäi kuitenkin 42 prosenttiin, joka selitti tylyn avauserän. Nadal esiintyi ihan uudella tasolla aiempiin turnauspeleihin verrattuna ja pelasi käytännössä virheettömästi.
Djokovic piti vasta ottelun neljännen syöttövuoronsa, mutta toisen erän ilo loppui lyhyeen. Nadal hankki syötönmurtonsa numero neljä ja viisi heti seuraavissa paikoissa ja siirtyi ratkaisevaan 4–1-johtoon vieden 51 minuuttia kestäneen kakkoserän lopulta numeroin 6–2. Nadal oli tehnyt kahteen ensimmäiseen erään ainoastaan kuusi helppoa virhettä jättäen hurmospelillään vastustajansa vaille mahdollisuutta.
Djokovic sai mieleisensä alun kolmannelle erälle pitäen kaksi ensimmäistä syöttövuoroaan. Viidennessä pelissä Nadal mursi puhtaasti vastustajansa syötön, mutta Djokovic taisteli heti seuraavassa syöttövuorossa ensimmäisen breikkinsä Nadalista. Tilanteessa 5–5 Nadal sai yhden murtosauman, jossa Djokovic sortui kaksoisvirheeseen. Nadal piti sen jälkeen tyylikkäästi oman syöttönsä voittaen erän 7–5 ja koko ottelun.
Nadal esiintyi Ranskan avoimissa ensimmäisen kerran vuonna 2005. Hän on voittanut "lempiturnauksessaan" nyt 100 ottelua ja hävinnyt kaksi. Nadal on vanhin Ranskan avointen mestari sitten vuoden 1972 ja Andres Gimenon, joka on vienyt mestaruuden häviämättä turnauksessa erääkään.
– Roland Garros merkitsee minulle kaikkea. Olen viettänyt täällä tennisurani suurimmat tähtihetket. Pelaaminen täällä on jo pelkästään minulle iso inspiraationlähde. Minulla on näille kentille ihan omanlainen rakkaustarina, hehkutti Nadal pokaali hyppysissään.
Mikäli Djokovic olisi voittanut sunnuntaina, hänestä olisi tullut ensimmäinen miespelaaja, joka on valloittanut jokaisen neljän Grand Slamin vähintään kahdesti.
– Rafa näytti, miksi hän on massakenttien kunkku. Hävisin tänään selvästi ja minua paremmalle pelaajalle, Djokovic kommentoi.
Lue myös
Teinisensaatio Swiatek teki historiaa häviämättä erääkään Ranskan avoimissa