Georg von Alfthan
Georg von Alfthan (vuoteen 1866 Alfthan; 26. lokakuuta 1828 Viipuri – 4. helmikuuta 1896 Helsinki)[1] oli Venäjän keisarikunnan armeijassa esikuntaupseerina palvellut suomalainen kenraaliluutnantti, joka toimi vuosina 1862–1873 Oulun läänin ja 1873–1888 Uudenmaan läänin kuvernöörinä sekä vuosina 1888–1896 senaattorina. Von Alfthan ansioitui topografisten mittausten tekijänä ja vaikutti Suomen rautatieverkon suunnitteluun muun muassa moninkertaisena valtiopäivämiehenä. Hän oli myös vuonna 1892 perustetun senaatin kulkulaitostoimituskunnan ensimmäinen päällikkö eli Suomen ”ensimmäinen liikenneministeri”. Hänet aateloitiin vuonna 1866, ja hänestä polveutuu von Alfthan -aatelissuku.
Perhe ja suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Georg von Alfthan kuului Viipurin seudulla vaikuttaneeseen Alfthanin sivistyssukuun.[2] Hänen vanhempansa olivat tukkukauppias ja Viipurin kuvernementinsihteeri Anton Alfthan sekä Helena Schroeder.[1] Hänen isänsä oli muun muassa Havin kynttilätehtaan perustaja. Kirjailija Johannes Alfthan oli Georg von Alfthanin veli, ja vuorineuvos Anton Alfthan sekä kuvernööri Max Theodor Alfthan olivat hänen veljenpoikiaan. Venäjän armeijassa palvellut kenraali Alexis Alfthan oli hänen serkkunsa.[2]
Von Alfthanin puolisona oli vuodesta 1853 Ebba Mathilda Geschwendt (1832–1893). Heillä oli kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Poikiin kuuluivat muun muassa tehtailija Anton von Alfthan sekä lääkäri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikko Kristian von Alfthan.[1][3]
Varhaisempi sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alfthan kävi Haminan kadettikoulun vuosina 1841–1846. Valmistuttuaan sieltä erinomaisen arvosanoin hänet määrättiin vänrikkinä Pietariin Henkikaartin Paavalin rykmenttiin. Nikolain yleisesikunta-akatemiasta hän valmistui vuonna 1850 kurssinsa priimuksena ja sai akatemian hopeamitalin. Vuodesta 1852 hän palveli kolmen vuoden ajan toimistoupseerina Henkikaartin esikunnassa. Krimin sodan puhjettua Alfthan kutsuttiin vuonna 1854 Suomeen sijoitettujen joukkojen esikuntaan, ja hän osallistui sen adjutanttina Viaporin puolustukseen. Hänet ylennettiin tästä ansiosta 1855 kapteeniksi, ja hän toimi seuraavat kaksi vuotta Suomen joukkojen esikunnan tilapäisenä päämajoitusmestarina.[1][3]
Krimin sodan jälkeen Alfthan määrättiin vuosina 1856–1858 selvittämään Suomen puolustusmahdollisuuksia. Hän suoritti sitä varten sotilastopografisia tutkimuksia ja laati niiden pohjalta vuonna 1859 Venäjän yleisesikunnalle venäjänkielisen topografis-tilastollisen selonteon, jonka ruotsinnos julkaistiin Pietarissa nimellä Materialer till Finlands statistik. Lisäksi hän julkaisi vuonna 1862 mittakaavassa 1:1 260 000 tehdyn Suomen seinäkartan, josta tuli hyvin suosittu.[1][3] Vuosina 1857–1859 Alfthan toimi Pietarissa Henkikaartin 1. jalkaväkidivisioonan päämajoitusmestarina, minkä jälkeen hänet ylennettiin everstiksi ja siirrettiin adjutantiksi kaartin esikuntaan. Vuosina 1860–1862 hän oli kaartin 3. jalkaväkidivisioonan esikuntapäällikkönä.[1][3]
Kuvernöörinä, valtiopäivämiehenä ja senaattorina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alfthan nimitettiin toukokuussa 1862 Oulun läänin virkaatekeväksi kuvernööriksi ja ylennettiin kenraalimajuriksi. Heinäkuussa 1863 hänestä tuli vakinainen kuvernööri.[1][3] Alfthan oli kuvernöörinä aktiivinen lääninsä olojen kehittäjä ja taitava hallinnon organisoija. Hänen aikanaan Pohjois-Suomen maanviljelyä tehostettiin ja kulkuyhteyksiä parannettiin. Suurten nälkävuosien alettua vuonna 1867 hän kutsui koolle lääninkokouksen pohtimaan keinoja hädän lievittämiseksi. Vaikka Oulun lääni kärsi nälästä muuta Suomea pahemmin, se myös toipui suhteellisen nopeasti, osin Alfthanin tarmokkaiden toimien seurauksena.[3] Ivalojoen kultaryntäyksen käynnistyttyä 1860-luvun lopussa hän määräsi rakentamaan alueelle metsäkämppiä ja parantamaan kulkuyhteyksiä sekä perustamaan valtion tukiaseman, josta tuli Ivalojoen Kultala.[4] Kuvernöörinä hän myös laati Suomen viralliseen tilastoon Oulun läänin ja myöhemmin Uudenmaan läänin elinkeinoista selvitykset, jotka ovat nykyään arvokkaita historiantutkimuksen lähteitä.[1]
Alfthan aateloitiin vuonna 1866 nimellä von Alfthan, ja hänen sukunsa merkittiin seuraavana vuonna Ritarihuoneelle aatelisena sukuna numero 240.[1] Hän osallistui sukunsa edustajana säätyvaltiopäiville vuosina 1867, 1872, 1877–1878, 1882, 1885, 1888, 1891 ja 1894. Von Alfthan oli aatelissäädyn vaikutusvaltaisimpia edustajia, vaikka heikon kuulonsa vuoksi hän kykeni seuraamaan valtiopäiväkeskusteluja vain vaivoin alkeellisen kuulolaitteen avulla. Tekemiensä topografisten selvitysten vuoksi häntä pidettiin auktoriteettina varsinkin rautateiden ja kanavien rakentamista koskeneessa päätöksenteossa, ja hän oli rautatievaliokunnan puheenjohtaja vuosien 1877–1878 valtiopäivillä. Von Alfthan teki jo vuonna 1872 valtiopäiväaloitteen junaradan rakentamisesta Ouluun. Kun Oulun rata rakennettiin 1880-luvulla, hän sai toimia rakentamisesta vastanneen johtokunnan puheenjohtajana. Hän johti myös säätyjen asettamia komiteoita, jotka pohtivat papiston palkkauksen ja maaseudun poliisitoimen järjestämistä.[3]
Vuonna 1873 von Alfthan siirrettiin Uudenmaan läänin kuvernööriksi. Ollessaan edelleen kirjoilla myös Henkikaartin upseeriluetteloissa hänet ylennettiin 1879 kenraaliluutnantiksi.[1][3] Vuonna 1882 hänestä tuli lisäksi Helsinkiin sijoitetun sotaväen päällikkö ja Helsingin keisarillisen palatsin hoitaja. Von Alfthan korotettiin vuonna 1886 vapaaherralliseen arvoon, ja hänen sukunsa merkittiin vuonna 1888 Ritarihuoneelle vapaaherrallisena sukuna numero 57.[1] Uudenmaan läänin kuvernöörinä toimiessaan hän osallistui vuonna 1874 Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen perustamiseen.[5]
Elokuussa 1888 von Alfthan nimitettiin Senaatin sotilastoimituskunnan päälliköksi, mistä hänet siirrettiin saman vuoden joulukuun alussa maanviljelystoimituskunnan päälliköksi. Vuonna 1892 hänestä tuli uuden kulkulaitostoimituskunnan päällikkö, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti.[1][3] Hänet kutsuttiin vuonna 1891 jäseneksi Pietarissa työskennelleeseen venäläis-suomalaiseen komiteaan, joka käsitteli Suomen ja Venäjän suhteita Suomen kenraalikuvernööri Fjodor Heidenin muistion pohjalta. Von Alfthan puolusti komiteassa perustuslaillista kantaa Suomen asemaan.[3] Komitea päätyi kuitenkin Heidenin ehdotusten mukaisesti lakkauttamaan Suomen asiain komitean ja antamaan Suomen kenraalikuvernöörille laajemmat valtuudet puuttua julkaisutoimintaan.[1]
Von Alfthan osallistui vuonna 1892 Venäjän Jäämeren-radan rakentamista suunnitelleeseen konferenssiin. Hänen viimeiseksi virkatyökseen jäi Suomen rautatieverkostoa koskenut laaja lausunto, jonka hän sai valmiiksi hieman ennen kuolemaansa vuonna 1896.[3]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1999 valmistuneessa elokuvassa Lapin kullan kimallus kuvernööri von Alfthania näyttelee Johan Simberg.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Georg von Alfthan Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- 1 2 Veli-Matti Autio: Alfthan (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002 (päivitetty 17.4.2014). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Urho Myllyniemi: Alfthan, Georg von (1828 - 1896) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.10.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Mauri Nieminen: Lapin luonto luo outoa taikaa, s. 129. Books on Demand, Helsinki 2014. Google Books
- ↑ Helsingin eläinsuojeluyhdistys: Historia Viitattu 8.2.2015.
- ↑ Lapin kullan kimallus (1999) Elonet.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- von Alfthan, Georg hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Oulun läänin maaherrat ja kuvernöörit (1775–2009) | ||
|---|---|---|
| Ruotsi (1775–1809) |
|  |
| Venäjän keisarikunta (1809–1917) |
| |
| Suomi (1917–1997) |
| |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
