Siirry sisältöön

Judah P. Benjamin

Wikipediasta
Judah P. Benjamin
Konfederaation ulkoministeri
18. maaliskuuta 1862 – 10. toukokuuta 1865
Presidentti Jefferson Davis
Edeltäjä William M. Browne (vt.)
Seuraaja virka lakkautettu
Konfederaation sotaministeri
17. syyskuuta 1861 – 24. maaliskuuta 1862
Presidentti Jefferson Davis
Edeltäjä LeRoy Pope Walker
Seuraaja George W. Randolph
Konfederaation oikeusministeri
25. helmikuuta 1861 – 17. syyskuuta 1861[1]
Presidentti Jefferson Davis
Edeltäjä virka perustettu
Seuraaja Wade Keyes (vt.)
Yhdysvaltain senaattori
Louisianasta
4. maaliskuuta 1847 – 23. syyskuuta 1851
Edeltäjä Solomon W. Downs
Seuraaja John S. Harris (1868)
Henkilötiedot
Syntynyt11. elokuuta 1811
Christiansted, Tanskan Länsi-Intia (nyk. Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
Kuollut6. toukokuuta 1884 (72 vuotta)
Pariisi, Ranska[2]
Ammatti juristi
poliitikko
Puoliso Natalie Bauché de St. Martin
Lapset 1
Tiedot
Puolue Whig (1856 asti)
Demokraatit (1856–1884)
Tutkinnot Yalen yliopisto[2]
Uskonto juutalaisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Judah Philip Benjamin (11. elokuuta 1811 Christiansted, Tanskan Länsi-Intia6. toukokuuta 1884 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalainen lakimies ja poliitikko, joka toimi uransa aikana Yhdysvaltain senaattorina Louisianan osavaltiossa. Sisällissodan aikana hän toimi monessa eri ministerin tehtävässä Amerikan konfederaation hallinnossa.[2]

Sisällissodan aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Jefferson Davis nimitti Benjaminin ensin oikeusministeriksi. Nimitystä on usein pidetty Benjaminin kykyjen haaskaamisena. Sotaministeri LeRoy Pope Walkerin eron jälkeen Benjamin siirtyi virkaa tekeväksi sotaministeriksi 17. syyskuuta 1861, ja kongressi vahvisti hänen nimityksensä virkaan 21. marraskuuta 1861.[1][3]

Sotaministerinä Benjamin kohtasi vastoinkäymisiä. Hänellä ei ollut kokemusta sotilaallisista asioista. Hän myönsi kokemattomuutensa eräässä kirjeessään P. G. T. Beauregardille. Hänen ministeriytensä aikana konfederaatio kärsi useita sotilaallisia tappioita Yhdysvaltoja vastaan: Roanoke Islandin, Fort Henryn ja Fort Donelsonin taistelut päättyivät Yhdysvaltain voittoon. Konfederaation kongressin jäsen Henry S. Foote käytti tappioiden johdosta Benjaminista nimitystä ”Juudas Iskariot Benjamin” ja vaati hänen eroaan. Presidentti Davis nimitti Benjaminin ulkoministeriksi 17. maaliskuuta 1862.[4]

Sisällissodan aikana Benjamin yritti vakuuttaa presidentti Davisin siitä, että orjuuden loppuminen oli väistämätöntä. Sota päättyisi hänen mukaansa väistämättä konfederaation tappioon, ellei mustia saataisi aseisiin sen riveihin. Hän ehdotti myös, että sotilaspalvelukseen suostuvat orjat voitaisiin vapauttaa. Ehdotusta ei toteutettu.[5]

Sodan jälkeen Benjamin muutti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Benjamin oli Yhdysvaltain historian ensimmäinen juutalainen senaattori ja ministeri.[6][7] Hän kuoli Pariisissa 72-vuotiaana 6. toukokuuta 1884.[2]

Myöhempiä arvioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davisin hallituksesta kirjoittaneen Rembert Wallace Patrickin mukaan Benjamin oli "konfederaation aivot". Tästä huolimatta Patrick piti teoksessaan Jefferson Davis and His Cabinet Benjaminia ulkoministerinä täysin hyödyttömänä.[8]

  • Peterson, Dennis L.: Confederate Cabinet Departments and Secretaries. McFarland, 2016. ISBN 9781476665214 (englanniksi)
  • Rosen, Robert N.: The Jewish Confederates. University of South Carolina Press, 2021. ISBN 9781643362489 (englanniksi)
  1. 1 2 Peterson s. 45–46.
  2. 1 2 3 4 Judah P. Benjamin Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  3. Rosen 2021, s. 70.
  4. Rosen 2021, s. 71–73.
  5. Peterson 2016, s. 43, 243.
  6. The Forgotten Confederate Jew Tablet. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  7. Judah Phillip Benjamin American Battlefield Trust. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  8. Peterson 2016. s. 244.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.