Siirry sisältöön

Landiras

Wikipediasta
Landiras
Kunnantalo.
Kunnantalo.
vaakuna
vaakuna

Landiras

Koordinaatit: 44°34′06″N, 0°24′51″W

Valtio Ranska
Alue Uusi-Akvitania
Departementti Gironde
Arrondissementti Langon
Pinta-ala
  Kokonaispinta-ala 59,75 km²
Väkiluku (2023) 2 310 [1]
  Väestötiheys 38 as./km²
Kunnan numero 33225

Landiras on kunta Lounais-Ranskassa Gironden departementissa Uuden-Akvitanian alueella. Se sijaitsee noin 15 kilometriä Langonin kaupungista länteen, ja noin 40 km Bordeaux'sta kaakkoon.

Saint Martinin kirkko.

Landiras sijaitsee Garonnejoen laakson ja siellä olevien Gravesin viinitarhojen sekä Landesin metsän välissä.[2]

Kunnan keskustassa oleva Saint Martinin kirkko on tyyliltään romaaninen ja se peräisin 1100-luvulta. Kirkko on omistettu Toursin piispa Pyhälle Martinukselle. Kirkkoa laajennettiin 1500-luvulla rakentamalla siihen etelälaiva, jota reunustivat kolme tukipilaria. Vuonna 1765 rakennettiin uusi kellotorni, joka liitettiin romaaniseen portaaliin. 1800-luvulla rakennettiin vielä pohjoislaiva sekä apsis uudelleen. Kirkon kuori listattiin historialliseksi muistomerkiksi vuonna 1907 ja poikkilaiva vuonna 1984.[3]

Tunnettuja kuntalaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jules Koundé (s. 1998), jalkapalloilija. Hän vietti täällä lapsuutensa ja pelasi silloin paikallisessa Fraternelle de Landiras -jalkapalloseurassa.
  1. Comparateur de territoire Institut National de la Statistique et des Études Économiques. Viitattu 15.7.2026. (ranskaksi)
  2. Patrimoine et environnement Mairie de Landiras. Viitattu 15.7.2026. (ranskaksi)
  3. L’ église Saint Martin de Landiras Mairie de Landiras. Viitattu 15.7.2026. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Landiras Wikimedia Commonsissa