Siirry sisältöön

Pirkko Turpeinen-Saari

Wikipediasta
Pirkko Turpeinen
Pirkko Turpeinen 1980-luvulla.
Pirkko Turpeinen 1980-luvulla.
Kansanedustaja
26.3.1983–20.3.1987
Ryhmä/puolue SKDL, Deva
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt7. marraskuuta 1940 (ikä 85)
Helsinki
Ammatti ylilääkäri

Pirkko Marjatta Turpeinen-Saari (o.s. Turpeinen, vuosina 1963–1976 Idänpään-Heikkilä, s. 7. marraskuuta 1940 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja lääkäri, joka toimi SKDL:n ja Demokraattisen vaihtoehdon kansanedustajana vuosina 1983–1987.[1] Varsinaisen työuransa hän teki Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä 1974–1999.[2] Turpeinen-Saari erikoistui vuosikymmenten ajan huumetyöhön.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirkko Turpeinen-Saaren vanhemmat olivat professori Osmo Turpeinen ja lääkintöneuvos Kaisa Turpeinen.[4] Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulusta 1958 ja valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1961. Turpeinen-Saari toimi Eläinlääketieteellisen korkeakoulun tutkijana ja assistenttina 1960-1964. Suoritettuaan lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1966 hän teki lukuvuoden pituisen opintomatkan Houstonin Texas Research Institute for Mental Sciencekseen. Turpeinen-Saari erikoistui psykiatrian erikoislääkäriksi 1971, jonka jälkeen hän työskenteli Helsingin kaupungin sosiaalilääketieteen toimiston psykiatrina. Erikoistuttuaan lasten- ja nuorisopsykiatriaan hän toimi vuodesta 1974 lähtien nuorisopsykiatrian ylilääkärinä kaupungin nuorisopsykiatrian yksikössä Hesperian sairaalassa.[1][5]

1970-luvulla Turpeinen-Saari nousi julkisuuteen huumeiden vaaroista puhuvana nuorisopsykiatrina, joka otti kantaa myös kasvatukseen ja lastensuojeluun haastamalla rohkeilla näkemyksillään vanhat auktoriteetit.[5] Hän oli Suomen Lääkäriliiton hallituksen ensimmäinen naisjäsen 1972–1977 ja kuului vuosikymmenen lopusta lähtien abortti- ja sterilisaatiolupia myöntäneisiin Lääkintöhallituksen elimiin.[2][6]

Politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1976 Turpeinen-Saari liittyi SKDL:n ja SKP:n jäseneksi.[2] Hän on kertonut omaksuneensa kommunismin nähdessään sen ratkaisuna työssään kohtaamiinsa yhteiskunnallisiin ongelmiin.[6] Turpeinen-Saaren mukaan hänen poliittinen idolinsa oli Urho Kekkonen, jonka valitsijamiehenä hän toimi vuoden 1978 presidentinvaaleissa.[7]lähde? Turpeinen-Saari oli SKDL:n liittoneuvoston jäsen vuodesta 1982 lähtien. Vuonna 1983 hänet valittiin eduskuntaan ja 1984 Helsingin kaupunginvaltuustoon.[2] Kansanedustajana Turpeinen-Saari nimitettiin muun muassa Valtion elokuvalautakuntaan, jonka jäsenenä hän kannatti Lauri Harjolan Jäätävä polte -elokuvan kieltämistä "raaistavana".[8] Jumalan teatterin skandaalin yhteydessä Turpeinen-Saari sen sijaan kummasteli teatterikoululaisten saamaa kohtelua syyttäen kulttuuriministeri Gustav Björkstrandia sadismista ja inkvisitiosta.[9]

SKP:n hajaantuessa Turpeinen-Saari edusti aluksi niin sanottuja "kolmaslinjalaisia".[10] Syksyllä 1984 hän keräsi silloisen puolisonsa Jouko Kajanojan kanssa puolueen keskuskomitealle luovutetun 11 000 nimen "yhtenäisyysadressin".[11] Seuraavana keväänä Turpeinen-Saari kuitenkin muodosti neljän SKDL:n kaupunginvaltuutetun kanssa kommunistisen valtuustoryhmän.[12] Huhtikuussa 1986 hänet valittiin vähemmistöläisten perustaman SKP:n järjestöjen toimikunnan keskuskomiteaan.[13] Vähemmistöläiset erotettiin pian SKDL:n eduskuntaryhmästä,lähde?[14] jonka jälkeen he järjestäytyivät kesäkuun alussa toimintansa aloittaneeksi Demokraattisen vaihtoehdon ryhmäksi.lähde?

Opposition saatua lähtöpassit myös SKP:sta he perustivat oman puolueensa SKP(y):n. Kesällä 1987 pidetyssä edustajakokouksessa Turpeinen-Saari valittiin puolueen keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan.[15] Syksyn eduskuntavaaleissa hän oli SKP(y):n vaalijärjestön Devan ehdokkaana, mutta ei onnistunut uusimaan paikkaansa.[16] Vuoden 1988 presidentinvaaleissa Turpeinen-Saari oli Jouko Kajanojan valitsijamiesehdokaana.[17] Syksyn kunnallisvaaleissa hän onnistui uusimaan paikkansa Devan listoilta.lähde? Turpeinen-Saari toimi myös vähemmistökommunistien perustaman Demokraattisen sivistysliiton ensimmäisenä puheenjohtajana 1986–1989.lähde?

Irtiotto kommunisteista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1990 Turpeinen-Saari siirtyi SKDL:n ja Devan tilalle perustetun Vasemmistoliiton valtuustoryhmään, mutta kieltäytyi liittymästä puolueen jäseneksi.[18] Syksyllä ilmestyneessä Kuka kukin on -teoksessa hän ilmoittaa olevansa sitoutumaton.[19] Turpeinen-Saari kiisti milloinkaan olleensa taistolainen ja väitti edustaneensa enemmistöläisiin kuuluneita "kolmaslinjalaisia", kun hänet erotettiin puolueesta. SKP(y):n Turpeinen-Saari kertoi jättäneensä, koska hänen menettelytapansa eivät saaneet vastakaikua.[10]

Tammikuussa 1991 Turpeinen loikkasi SDP:n valtuustoryhmään.[20] Hän putosi vuoden 1992 kunnallisvaaleissa, mutta onnistui uusimaan paikkansa neljä vuotta myöhemmin.[21][22] Syksyllä 1998 Turpeinen-Saari erosi kaupunginvaltuustosta muutettuaan pois Helsingistä.[23]

Vuosikymmenen jälkipuoliskolta lähtien Turpeinen-Saari toimi Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean (CPT) psykiatrian asiantuntijana.[1] Turpeinen-Saari jäi eläkkeelle Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärin virastaan 1999, jonka jälkeen hän muutti ulkomaille.[1][24] Turpeinen-Saari on toiminut myös muun muassa Irti Huumeista ry:n puheenjohtajana.[25]

Venäjämielisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Raaseporissa asuva Turpeinen-Saari oli SDP:n jäsen vuoteen 2015 saakka.lähde? Vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa hän oli Seitsemän tähden liikkeen kärkiehdokkaana yhdessä Paavo Väyrysen ja Ilja Janitskinin kanssa,[26] mutta sai kummassakin vain reilut 100 ääntä.[27][28][29] 2020-luvulla Turpeinen-Saari on ollut mukana venäjämielisen Naapuriseuran toiminnassa.[30] Hän on myös puhunut muun muassa Johan Bäckmanin järjestämän putinistista propagandaa levittävän professori Igor Panarinin kirjan julkistustilaisuudessa yhdessä valemediavaikuttaja Juha Korhosen kanssa.[31] Ukrainan sodassa Turpeinen-Saari on puolustanut Venäjää.[32]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turpeinen-Saari on julkaissut useita kirjoja sekä noin 40 tieteellistä artikkelia riippuvuusongelmista, luovuudesta ja tiedostusprosessista kansainvälisissä sarjoissa.[2] Vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan Suuri yksinänen Turpeinen-Saari väittää presidentti Kekkosella olleen vuosikymmenten ajan suhteen sihteerinään toimineeseen Marjatta Klemolaan (1915-1998).[7] Hän on julkaissut myös C. G. E. Mannerheimia, Kullervo Manneria ja Ratko Mladićia vertailevan teoksen, jossa Mannerheimista annetaan kuva "pahiksena" ja kahdesta jälkimmäisestä "hyviksinä". Erkki Tuomiojan mukaan Turpeinen-Saari esittää kirjassaan talvisodan syttymisestä tulkinnan, jollaista ei nykyään löydy enää edes venäläisestä historiankirjoituksesta.[33]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirkko Turpeisen ensimmäinen puoliso oli lääkäri Juhana E. Idänpään-Heikkilä. Teologian professori Erkki Kansanaho vihki heidät Kulosaaren kirkossa joulukuussa 1963.[34] Perheeseen syntyi kolme lasta. Pariskunta erosi 1976. Vuosina 1985–1996 Turpeinen oli avioliitossa poliitikko Jouko Kajanojan kanssa. Vuonna 2006 hän avioitui kirjailija Mauno Saaren kanssa.[2]

Vaalimenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Puolue Äänimäärä Tulos
1983 Uusimaa SKDL 6 966 vihreä tarkastusmerkki
1987 Uusimaa Deva 1 717 punainen rastimerkki
2019 Uusimaa Seitsemän tähden liike 107 punainen rastimerkki
Presidentin valitsijamiesvaalit
Vuosi Vaalipiiri Ehdokas Äänimäärä Tulos
1978 Uusimaa Urho Kekkonen 2 670 vihreä tarkastusmerkki
1988 Uusimaa Jouko Kajanoja 1 206 punainen rastimerkki
Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Puolue Äänimäärä Tulos
1984 Helsinki SKDL 1 106 vihreä tarkastusmerkki
1988 Helsinki Deva 908 vihreä tarkastusmerkki
1992 Helsinki SDP 451 punainen rastimerkki
1996 Helsinki SDP 915 vihreä tarkastusmerkki
Europarlamenttivaalit
Vuosi Vaalipiiri Ehdokas Äänimäärä Tulos
2019 Uusimaa Seitsemän tähden liike 117 punainen rastimerkki

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Idänpään-Heikkilä, Pirkko; Idänpään-Heikkilä, Juhana: Huumeet : asiaa huumausainekysymyksestä. 2. korjattu painos 1974. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1972. ISBN 951-0-00438-3
  • Inhimillinen kasvu ja yhteisö. Helsinki: Kansankulttuuri, 1978. ISBN 951-615-183-3
  • Parantajan roolit. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2731-0
  • Ahdingossa luova lapsi ja nuori : tienviittoja kasvuun. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4076-5
  • Suuri yksinäinen : Urho Kekkonen ja tunteet. Helsinki: Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7011-1
  • Lahtari, punikki & teurastaja : marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä. Helsinki: Into, 2016. ISBN 978-952-264-678-1
  • Lupa olla julma. Mitä jos vaihteeksi puhuisimme totta : näin Nato-maat ja Suomi toimivat, kun serbien kansanmurha toteutettiin YK:n silmien alla. Raasepori: Viestintä M. Saari, 2010. ISBN 978-952-94-3566-1
  • Blogikirjoituksia. (1211 sivua tekstejä vuosilta 2008–2019.) Pirkko Turpeinen-Saari, 2019. Tekstikokoelma Internet Archivessa Viitattu 10.9.2026.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 Pirkko Turpeinen-Saari Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 23.2.2007.
  2. 1 2 3 4 5 6 Rantala, Risto (toim.): Kuka kukin on 1998 : henkilötietoja nykypolven suomalaisista. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-14344-1
  3. ↑ Järvinen, Elina: Huumehoito ei pysy käyttäjien perässä. Helsingin Sanomat, 11.9.1996, s. B 1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  4. ↑ Kuka kukin on 1954 : henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 910. Helsinki: Otava, 1954. Projekt Runeberg.
  5. 1 2 Lindberg, Marjut: Nuori ei kuulu pakkohoitoon. Helsingin Sanomat, 7.11.1990, s. A 4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  6. 1 2 Rautio, Ilse: Rouva Pirkko Turpeinen: ”On tyydyttävää olla tunteva”. Helsingin Sanomat, 18.1.1988, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  7. 1 2 Stenbäck, Irja: Psykiatri porautui Kekkosen pään sisään (vain tilaajille) 27.9.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.5.2026.
  8. ↑ Jäätävä polte on yhä raaistava. Helsingin Sanomat, 8.2.1986, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  9. ↑ Eduskunta kiivaili teatterikorkeasta. Helsingin Sanomat, 28.1.1987, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  10. 1 2 Turpeinen, Pirkko: En ole koskaan ollut taistolainen (vain tilaajille) 8.1.1991. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.5.2026.
  11. ↑ Skp:n keskuskomitea pysyy tiukasti Aallon linjalla. Helsingin Sanomat, 16.12.1984, s. 12. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  12. ↑ Kajanoja vetää kommunistiryhmää. Helsingin Sanomat, 23.5.1985, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  13. ↑ SKP:n järjestöjen edustajien kokous 26.–27.4.1986 Tampere, s. 89. Helsinki: SKP:n Uudenmaan piirijärjestö, 1986.
  14. ↑ Taistolaisilla lyhyt armonaika. Helsingin Sanomat, 16.5.1986, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  15. ↑ Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) 21. edustajakokous 5.–7.6.87 Dipoli, Espoo, s. 89. Helsinki: SKP:n yhtenäisyysjärjestöjen keskuskomitea, 1987. ISBN 951-99862-8-6
  16. ↑ Uudenmaan laidoilta uusia edustajia. Helsingin Sanomat, 18.3.1987, s. 44. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  17. ↑ Helsingin vaalipiiri. Helsingin Sanomat, 3.2.1988, s. 42. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  18. ↑ Kaupungin valot : Vasemmistoliitto ei käy kahdelle. Helsingin Sanomat, 17.6.1990, s. A 12. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  19. ↑ Hämäläinen, Unto: 60-lukulaiset ovat nyt vallassa (vain tilaajille) 20.12.1990. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.5.2026.
  20. ↑ Helsingin valtuusto hylkäsi pysäköinnin uudet maksulaitteet. Helsingin Sanomat, 31.1.1991, s. B 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  21. ↑ Manninen, Antti: Helsingin vihreät saivat suurvoiton (vain tilaajille) 20.10.1992. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.5.2026.
  22. ↑ Manninen, Antti: Helsingin valtuusto (vain tilaajille) 22.10.1996. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.5.2026.
  23. ↑ Pohjanpalo, Olli: Pirkko Turpeinen eroaa kaupunginvaltuustosta (vain tilaajille) 22.9.1998. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.5.2026.
  24. ↑ Vilermo, Jouni: Hän voitti Suomen valtion (arkistoitu sivu) 8.1.2007. Iltalehti. Arkistoitu 12.1.2007. Viitattu 14.1.2007.
  25. ↑ Järjestöt. Helsingin Sanomat, 2.11.1995, s. A 4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2026.
  26. ↑ Schulman, Mikael: Ilja Janitskin riksdagskandidat för Väyrynens rörelse 26.2.2019. Svenska Yle. Viitattu 15.5.2026. (ruotsiksi)
  27. ↑ Kinnunen, Eevi: Ilja Janitskin lähtee Paavo Väyrysen tähtiliikkeen eduskunta- ja eurovaaliehdokkaaksi – sai tuomion viharikoksista viime lokakuussa 26.2.2019. MTV3. Viitattu 26.2.2019.
  28. ↑ Helsingin vaalipiiri : Ehdokaskohtaiset tulokset 2019. Vaalit.fi. Viitattu 14.1.2025.
  29. ↑ Keränen, Tuomas: Pekka Puska lääkäreiden ääniharava EU-vaaleissa 31.5.2019. Lääkärilehti. Viitattu 13.5.2026.
  30. ↑ Forsberg, Tuomas ym.: ”Venäjän laaja kulttuurinen vaikuttaminen”, Venäjän laaja-alainen vaikuttaminen Suomeen 2000-luvulla : pehmeästi pedattu mutta kova nukkua, s. 225–226. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2026:1. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2026. ISBN 978-952-287-954-7 Teoksen verkkoversio (PDF).
  31. ↑ Riiheläinen, Janne: Tapaus Juha Korhonen 5.12.2021. Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki. Viitattu 15.5.2026.
  32. ↑ Turpeinen-Saari, Pirkko: Kansallissosialismiako Sanna Marin tavoittelee? 31.12.2022. Pirkko Tupeinen-Saaren kotisivut. Viitattu 3.1.2023.
  33. ↑ Tuomioja, Erkki: Pirkko Turpeinen-Saari: Lahtari, punikki ja teurastaja. Marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladić historian henkilöinä 2016. Erkki Tuomiojan kotisivut. Viitattu 15.5.2026.
  34. ↑ Päivästä päivään. Helsingin Sanomat, 8.12.1963, s. 12. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 13.5.2026.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pirkko_Turpeinen-Saari&oldid=24230047”