Maaliskuussa 1964 taltioitu twistkonsertti lienee Ylen vanhin kokonaisena säilynyt rock-aiheinen ohjelma. Se dokumentoi oivallisesti sähkökitarakulttuurin mullistusten aikaa, jolloin bändit siirtyivät nopeassa tahdissa rautalanka-instrumentaaleista Beatles-vaikutteiseen laulettuun beatmusiikkiin. "Nykyään tämän rautalankamusiikin tyyssija on tuolla Englannissa", juontaja Antti Einiö kiteyttää ajan hengen.
Kulttuuritalolla 19.3.1964 pidetyn kolmituntisen Mammutti-Twist-Top-konsertin ulkomaisina tähtinä esiintyivät tanskalainen The Cliffters, ruotsalainen The Caretakers, amerikkalainen Jack Dailey ja englantilainen Ken Levy & The Phantoms. Kyseessä oli yksi monista "Twist-Top"-nimellä ratsastaneista tilaisuuksista, joita Helsingissä järjestettiin vuonna 1964. Brändäys kertoo, että nuorisomusiikkia markkinoitiin nyt vauhdikkaammin ja määrätietoisemmin ottein.
Vielä edellisen vuoden joulukuussa järjestetty iso kansainvälinen rautalanka- ja rock-show oli kulkenut sovinnaisella otsikolla "Vuoden suurin iskelmäkonsertti". Twist alkoi villityksenä kylläkin olla jo historiaa mutta toimi vielä kelpo iskusanana ennen "pop"-termin vakiintumista.
Nykyisinhän Beatles ja englantilaiset yhtyeet ovat valttia kautta maailman aina Amerikkaa myöten.
.
Vaikka tv-nauhalle onkin kelpuutettu vain maaliskuisen konsertin ulkomaanvieraat, Kulttuuritalolla soitti myös joukko kotimaisia kokoonpanoja: The Loafers & Ronny, The Scaffolds & Cay, The Sounds & Johnny (Johnny Liebkind) sekä The Esquires & Timppa (Timo Jämsen). Kaikki nämä rautalankabändit esiintyivät siis tässä vaiheessa jo laulusolistin kera, vaikka ilmoituksissa yhtyeiden nimet vielä kerrottiinkin ensimmäisinä.
Myös tapahtuman ulkomaiset bändit olivat käyneet läpi saman muodonmuutoksen. Beatlesin ja muiden laulavien brittiyhtyeiden suosio oli tehnyt Shadows-tyylisestä instrumentaalirautalangasta vanhanaikaista.
Suomessa oltiin juuri lähestymässä kuuminta beatlemanian aikaa. Huhtikuussa 1964 peräti neljä Beatles-kappaletta komeili Suomen kymmenen myydyimmän singlelevyn tilastossa. Listaykkösenä oli All My Loving ja kakkosena niin ikään Liverpoolista ponnistaneen The Swinging Blue Jeansin Hippy Hippy Shake. Molemmat esitettiin coverversioina maaliskuisen konsertin innokkaalle kuulijakunnalle.
Brittibeat-buumi ilmeni myös soittajien ulkoasussa. Iskelmä-lehden reportaasikuvissa suomalaisillakin bändeillä näkyy jo Beatles-tyylisiä otsatukkia, kauluksettomia pukuja tai mustia nahkaliivejä. Yleisössä Liverpool-tyylin visuaalinen vaikutus ei vielä pahemmin ilmene.
Mutta tilannehan korjaantui sillä, kun uusi sulake pantiin tähän mittariin.
.
Iskelmän artikkelin mukaan Kulttuuritalon konsertti oli loppuunmyyty ja tunnelma "jo alun pitäen katossa". Meteli kuulemma kohosi illan mittaan korvia huumaavaksi mutta järjestyshäiriöiltä vältyttiin, toisin sanoen yleisö pysyi siivosti penkeillään.
Televisiotaltiossakin kuullaan ansiokasta äänenkäyttöä, vaikka naureskelevista ilmeistä ja metelin aaltomaisuudesta voi uumoilla, että katsojia on myös vasiten yllytetty nostattamaan jälkikäteen tehdyn nauhoituksen tunnelmaa asiaankuuluvalla älämölöllä. Ohjelma on näet kuvattu konsertin jälkeisenä päivänä Linnanmäen Peacock-teatterissa, minkä juontaja Einiö heti kättelyssä paljastaakin: "Mehän olemme tämän yleisön kanssa aivan äskettäin tavanneet, mutta sitähän eivät katselijat siellä vastaanottimien ääressä tiedä."
Nuorten tanssihetki -ohjelmaa vetävä Einiö toimi näihin aikoihin suurin piirtein vakiokuuluttajana Helsingin popkonserteissa. Tv-taltion ohjaaja Onni Gideon tunnettiin huumoria kaihtamattomana muusikkona ja Sirkus Papukaija -ohjelman klovnina. Sattuvasti kokonaisuus käynnistyykin pienellä sulakevitsillä, kuin vakuudeksi sähköisen menon rajuudesta.
"Epäreilu rautalankayhtye"
Peacock-teatterissa tehdyn jälkinauhoituksen avannut The Cliffters oli perustettu jo vuonna 1957. Se oli yksi ensimmäisiä Suomessa nähtyjä ulkomaisia rautalankayhtyeitä. "Sähköistä musiikkia peileille ja neonvaloille", runoili Suosikki-lehti bändin vierailusta Helsingin Expo-hallissa syksyllä 1962. Soolokitaristi Mogens "Django" Petersen oli ollut monen suomalaisenkin rautalankasoittajan esikuvana.
Maaliskuinen Helsingin-konsertti oli Clifftersin viimeisiä esiintymisiä, sillä yhtye hajosi samana vuonna. Suomessa mukana olivat Mogens Petersenin lisäksi rumpali Preben Devantier, basisti Henning Schmager ja saksofonisti Benny Nielsen. Einiö vitsaileekin The Clifftersin olevan "epäreilu rautalankayhtye", koskapa sen instrumentteihin kuului tenorisaksofoni. Bändin esittämän Hippy Hippy Shaken lisäksi uuden brittiläisen beatmusiikin vaikutuksesta kertovat esimerkiksi Schmagerin moppitukka ja Paul McCartney-mallinen viulubasso.
Jönköpingissä vuonna 1959 syntyneessä The Caretakersissa soittivat tässä vaiheessa veljekset Lasse (soolokitara) ja Thomas Starck (basso), komppikitaristi Clas Lindkvist ja ällistyttävä 14-vuotias rumpali Stephan Möller. Tv-taltiointiin valitut kappaleet – surf-instrumentaali Wipe Out ja Beatles-hitti All My Loving – kuvaavat hyvin siirtymävaihetta rautalangasta laulettuun beatmusiikkiin.
Ruotsalaisten hiukset alkavat olla jo uuden tyylin vaatimusten mukaisia. Caretakers kehuikin eräässä lehtihaastattelussa olleensa Ruotsissa pitkätukkaisuuden edelläkävijöitä. Molempien skandinaaviyhtyeiden laulunumerot osoittavat kuitenkin, että englanninkielisten kappaleiden esittämisessä oli tähän aikaan omat haasteensa muillekin kuin suomalaisille bändeille.
Jack Dailey oli Osloon asettunut amerikkalaislaulaja, joka esiintyi ja levytti The Caretakersin kanssa. Hänen repertoaariinsa kuului lähinnä evergreenejä ja kevyttä poppia ja twistiä. Dailey oli vieraillut Suomessa ensi kertaa jo vuonna 1960, jolloin muuan ravintola mainosti häntä peräti Frank Sinatran manttelinperijäksi.
Brittibeatia suoraan Tukholmasta
Illan pääesiintyjä Ken Levy & The Phantoms oli kotoisin Cambridgestä, vaikka olikin Daileyn tavoin ottanut Ruotsin tukikohdakseen, Tukholmassa asustavaan bändiin kuuluivat soolokitaristi ja laulaja Ken Levy, komppikitaristi Cliff Gentle, basisti David Cooke ja rumpali Robin Bailey. Yhtye oli esiintynyt Suomessa jo vuonna 1963 Miss Suomi -kisojen esikarsintakiertueella.
The Phantoms tunnettiin entisen kotikaupunkinsa lisäksi lähinnä vain Skandinaviassa – samaan tapaan pääasiassa vierailla mailla kuin birminghamilainen The Renegades – mutta kelpasi silti vetonaulaksi. Tätä ennen mellä oli nähty vain yksi kansainvälisesti tunnettu brittibeatin edustaja, kun liverpoolilainen Billy J. Kramer konsertoi Helsingissä kuukautta aiemmin. Tästä eteenpäin ja etenkin seuraavana syksynä vierailutahti kiihtyi tuntuvasti.
Vuonna 1960 aloittanut The Phantoms oli neljässä vuodessa lukemattomien brittikollegojensa tavoin jo reivannut linjaansa rautalangasta rock and rolliin ja rhythm and bluesiin päin. Konserttitaltiossa kuullaan blues-standardi My Baben lisäksi yhtyeen menestyneimmät coverkappaleet, rock-slovari Twilight Time ja lämmitelmä Johnny Kiddin klassikosta Shakin' All Over.
Harmillista kyllä, tv-ohjelmassa ei sanallakaan viitata Kulttuuritalon konsertin mielenkiintoiseen sivutuotokseen. Iskelmä-lehden mukaan nimittäin juuri tässä tilaisuudessa Antti Einiö antoi myöten yleisöstä kiiriville "Laula, Ana!"-huudoille. "Minä hullu sitten menin yhdessä konsertissa sanomaan, että jos te nyt lupaatte olla hiljaa, niin seuraavalla keikalla laulan", hän kertoo Tomi Lindblomin kirjassa Antti Einiö – rokkia ikä kaikki. Näin tapahtuikin, ja kun vauhdikas Farmer John vielä levytettiin, suosittu juontaja nousi itsekin vähäksi aikaa laulajasuosikiksi ampaisten jopa radion Kahdeksan kärjessä -listan ykköseksi.
