Poliisi sai valmiiksi vuosia kestäneen esitutkinnan Oriveden kulta­kaivoksen rikostutkinnassa: epäiltyjä nyt 14

Poliisi aloitti Dragon Miningin kaivoksen laitonta kaatopaikkaa koskevan esitutkinnan jo vuonna 2018. Kaivoksesta löytyi satoja tonneja laitonta jätettä.

Oriveden kaivoksesta on tuotu paljon jätteitä pois.
Poliisi päästi toukokuussa 2023 mediaa ensimmäistä kertaa näkemään, miltä eristetyllä kaivosalueella näytti. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Sisä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Oriveden kaivokseen liittyvän esitutkinnan. Asia on siirtynyt syyteharkintaan, poliisi tiedottaa.

Laiton kaatopaikka löytyi ely-keskuksen tarkastuksessa lokakuussa 2018. Rikostutkinta on ollut käynnissä siitä alkaen.

Poliisi on tutkinut asiaa rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen. Poliisin mukaan rikoksesta epäiltyjä on yhteensä 14 henkilöä.

Yle kertoi aiemmin keväällä, että kuuttatoista esimiesportaan henkilöä epäillään törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Rikoksen tekoaika ulottuu aina 1990-luvulle saakka. Kaivosyhtiöiden epäillään säilöneen huomattavia määriä jätettä kaivokseen vuosien 1996 ja 2017 välisenä aikana.

Video vuodelta 2023 näyttää, kuinka valtavasta siivousurakasta on ollut kyse. Video: Juha Kokkala / Yle, Marko Melto / Yle.

Kaivos siivottiin jätteistä vuonna 2023. Kaatopaikasta paljastui satoja tonneja enimmäkseen kaivostoiminnasta tullutta jätettä, kuten autojen renkaita, akkuja, haalareita ja öljysuodattimia.

Törkeästä ympäristön turmelemisesta voi saada neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen vankeutta.