Siirry sisältöön

Arya Stark

Wikipediasta
Arya Stark
Henkilötiedot
Lojaalius Starkin suku
Syntynyt 289, Talvivaara
Perhe
Esiintymiset
Kirjat
Kaudet
Näyttelijä Maisie Williams

Arya Stark on kuvitteellinen hahmo George R. R. Martin kirjoittamassa fantasiakirjasarjassa Tulen ja jään laulu ja siihen perustuvassa HBO:n televisiosarjassa Game of Thrones, jossa Aryaa näyttelee Maisie Williams. Arya on yksi kertojahahmoista kirjoissa Valtaistuinpeli, Kuninkaiden koitos, Miekkamyrsky ja Lohikäärmetanssi sekä vielä julkaisemattomassa kuudennessa osassa The Winds of Winter.

Arya Stark on Eddard ja Catelyn Starkin kolmas lapsi: hänen sisaruksiinsa kuuluvat Robb, Sansa, Bran, Rickon ja velipuoli Jon Nietos. Stark-perheen pää Eddard on Pohjoisen vartija ja Talvivaaran linnan lordi sekä kuningas Robert Baratheonin lapsuudenystävä. Tarinan alussa Arya muuttaa isänsä ja siskonsa Sansan kanssa valtakunnan pääkaupunkiin Kuninkaansatamaan.

Arya on poikatyttö, joka ei ole kiinnostunut tavallisista aatelisneidon kiinnostuksenkohteista; hän on enemmän kiinnostunut miekkailusta. Aryaa kuvaillaan uhmakkaaksi ja nokkelaksi.[1] Hänellä on hurjasusi nimeltään Nymeria. Tarinan edetessä Arya alkaa kouluttautua salamurhaajaksi.

Televisiosarjassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aryan rooliin Game of Thrones -sarjaa varten koekuvattiin yli sata lapsinäyttelijää.[2] Rooliin valittu Maisie Williams opetteli miekkailemaan vasemmalla kädellään pysyäkseen uskollisena kirjasarjan Aryalle.[1]

  1. 1 2 Cogman, Bryan: Valtaistuinpelin kulisseissa – Game of Thrones, s. 55–56. (Alkuteos Inside HBO’s Game of Thrones.) Suomentanut Satu Hlinovsky. Vantaa: Pen & Paper, 2012. ISBN 978-952-5871-14-2
  2. Ahlroth, Jussi & Pohjola, Mike: Westerosin kirjeenvaihtaja, s. 30. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32581-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.