Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla on tehty päällystystyö vahingossa tielle, jolle sitä ei pitänyt tehdä lainkaan.
Urakoitsija oli huomannut virheen vanhan asvaltin jyrsinnän jälkeen ja ottanut yhteyttä kuntaan. Työ päätettiin tehdä valmiiksi hieman alennetulla urakkahinnalla.
Yllättävän parannuksen sai keskustan lähellä oleva Ojanperäntie reilun 350 metrin matkalta. Tekninen lautakunta päätti kattaa noin 30 000 euron kulut liikenneturvallisuuden parantamiskohteisiin varatusta määrärahasta. Näin yllättävä lisäkulu ei riskeerannut muita jo sovittuja päällystysohjelman kohteita.
Ilmajoen kunnasta kerrotaan, että erehdyksen taustalla oli muutama onneton sattuma ja muun muassa tien nimenmuutos. Kunnallistekniikan päällikkö Petri Hakamaan mukaan tällainen virhe oli Ilmajoella tiettävästi ensimmäinen laatuaan.
Urakka Ojanperäntiellä saadaan valmiiksi tänä syksynä.